Luokallani ikäryhmä on 13 vuotiaat ja oppilaita on noin 12. Luokalla on 4 opettajaa, jotka opettavat eri oppiaineita ja luokassa on kolme henkilökohtaista koulunkäynnin avustajaa, jotka auttavat myös välillä muitakin oppilaita omien opiskelijoidensa ohella. Ekan viikon olen ollut erään oppilaan ohjaajan sijaisena. Koulun oppilailla ilmenee erilaisia oireyhtymiä/sairauksia, suuria keskittymisvaikeuksia, tapaturman seurauksena halvaantuneisuutta tai syntymästä asti jo ilmennyttä liikunta/puhe rajoitteita.

Koulu tarjoaa puheterapiaa, fysioterapiaa ja työterapiaa. Koululla opiskellaan äidinkieltä, matikkaa, musiikkia, uskontoa, urheilua, kotitaloutta ja taidetta. Koulusta löytyy oma uimahalli, kaksi liikuntahallia, puutarha kana aitauksella (oppilaat hoitavat/kasvattavat puutarhaa/kanoja), suuri piha-alue jossa koripallo alue, trampoliini, jalkapallo kaukalo, jalkapallo kenttä, puulinna ison hiekkalaatikko alueen keskellä, alakerrasta rentoutushuone ja aistihuone. Omassa luokassani on myös oma huone jonne oppilaat voivat mennä omaan rauhaan ahdistuneisuuden ilmetessä tai keskittymisen herpaantuessa.


Työviikkoni alkoi klo: 8.15 tiistaina. Tulen aina töihin hyvissä ajoin, ja avustan aikaisin tulleita opiskelijoita oppikirjojensa lisätehtävien tekemisessä. Kun kaikki opiskelijat ovat saapuneet, pidetään luokan kanssa pieni aamujumppa. Seuraavaksi siirrytään aamupalan ääreen, jonka opiskelijat esille panevat ja valmistavat. Aamupalan syötyään opiskelijat siivoavat keittiön ja ruokailutilan.

Tällä viikolla olen ollut erään opiskelijan koulunkäynnin ohjaajan sijaisena. Avustan opettavalla otteella oppilasta tehtävien kanssa, saatan käydä välillä ulkona kesken tunnin potkimassa palloa oppilaan kanssa(jos tämä ei jaksa enää keskittyä opiskeluun), autan selviytymään erilaisista päivän toiminnoista ja olen vain läsnä/valmiina auttamaan tarvittaessa.

Olemme opiskelijoiden kanssa valmistaneet Lauantaina pidettyihin koulun markkinoille erilaisia leivonnaisia ja käsitöitä. Kommunikoidessa lapsien kanssa käytän opettelemiani yksittäisiä saksan sanoja/lausahduksia. Henkilökunnan kanssa keskustelen englanniksi, mutta lapset eivät oikein osaa englantia. Eleillä ja suomea käyttäen pärjännyt myös. Oppilaat keskittyvät ainakin kuuntelemaan kuullessaan suomea puhuttavan. Oppilaat opettavat mielellään koko ajan saksaa kuten myös henkilökuntakin. Tämän viikon lauantaina koululla oli koulumarkkinat jolla koulu keräsi rahaa opintoretkiä varten. Paikalle pääsivät oppilaiden vanhemmat ja ystäviä. Tuleva maanantai on koko koululla vapaa päivä, jotta opiskelijat saisivat levättyä kahden päivän viikonloppunsa.

Ensimmäinen viikko on mennyt todella nopeasti. Ihmiset ovat ottaneet täällä todella ystävällisesti vastaan sekä työpaikalla että yleisesti kaupungissa. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit