Viikko 2 Saksassa

Guten Tag!

    Jälleen viikko täällä saksan päässä mennyt nopeasti. Työpäivätkin kun lasten kanssa touhuaan, aika sujahtavat liian nopeasti. Elikkäs työviikkoni alkoi  tiistaina. Oppilailla oli ollut koulun myyjäiset viikonloppuna, joten oppilailla oli viikonloppu sunnuntaista maanantaihin.

    Tällä viikolla olemme olleet hieman pienemmällä porukalla koulussa. Yksi ollut koulussa, toinen ollut poissa. Nyt pienemmän porukan ollessa paikan päällä, olen pystynyt kuitenkin antamaan huomiota jokaiselle oppilaalle työpäivieni aikana. 

    Tämä viikko on ollut hyvin sateinen ja ilman lämpötila laskenut huomattavasti. Aamuisin töihin kävellessä on ollut ihan kylmä jo ja selkeästi syksyä ilmassa. Viikkomme alkoi liikuntatunnilla. Olimme koulun liikuntahallilla ja vedimme oppilaiden vetämän lämmittelykierroksen. Lämmittelykierroksen jälkeen pelasimme polttopalloa. Lapset pitivät pelistä kovasti ja oli kiva kuulla iloista naurua heti aamusta. Pelasimme muutaman kierroksen polttopalloa ja vaihdoimme pesäpalloon. Oppilaat omatoimisesti osasivat rakentaa pelikentän. Pesät muodostettiin hula vanteista ja oransseista tötteröistä. Maaliviivalla oli iso patja, jonka päälle piti hypätä maaliin juostessa. Oppilaat jaksoivat keskittyä pelaamiseen todella hyvin ja tiimihenget olivat todella hyviä. Sisä-pesäpallo on yksi oppilaiden lempi peleistä ja sen selkeästi huomasi :)

    Olemme oppilaiden kanssa olleet koulun puukäsityö luokassa valmistamassa bumerangeja. Oppilaat saivat nähdä malli kappaleen, jonka avulla opettaja kertoi miten bumerangi on valmistettu. Oppilaat saivat ensin sahata omat palat puulevystä. Sen jälkeen oppilaat mallin avulla piirsivät bumerangin pohjan levyihinsä. Oppilaat sahasivat pohjat levyistä ja seuraavaksi alkoivat hiomaan bumerangeja oikeisiin muotoihinsa. Tulevalla viikolla yritän muistaa ottaa kuvan bumerangeista jotta pääsette näkemään oppilaiden töitä.

      Oppitunneilla olen viikolla auttanut matikassa oppilaita hahmottamaan numeroita korttien avulla ja matikan laskemista taululla. Avustanut oppilaita maalaamaan taidetöitä valmistaessa. Ollut yhden pv yhtä oppilasta avustamassa pelkästään, opettanut miten solmitaan kengän nauhat, avustanut äidinkielen tunnilla kappaleen tarinan läpi käynnin yhteydessä näytelmän toteuttamisessa.

    Kävimme eräällä oppitunnilla koulun puurahalla jossa meitä odotti koulun puutarhuri. Puutarhuri selitti oppilaille mitä kaikkea puutarhasta löytyy, näiden elinkaaresta ja mitä kaikkea puutarhan hoito vaatii. Puutarhuri antoi oppilaille työvälineet ja pääsivät yksi kerrallaan kaivamaan "satoa" ylös maasta. Opettajan kanssa otimme työvaiheista kuvia tabletilla, joiden avulla myöhemmin teemme kuvista tabletille opetus e-kirjan oppilaille, joiden avulla oppilaat yhdistävät tekstin ja työvaiheen.

    Otimme sadosta erilleen tarvitsemamme raaka-aineet seuraavaksi valmistamaamme kurpitsakeittoa varten. Raaka-aineet oppilaat pääsivät käsittelemään ja esivalmistamaan valmiiksi, sekä itse keiton loppu valmistuksen hoitaminen

    Oppilaat kattoivat pöydän ja pääsimme lopuksi nauttimaan kaikki oppilaiden valmistamasta ateriasta. Annokset oppilaat pääsivät myös valmistamaan ja koristelemaan.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit