Hei lukijat!

Kolmas ja toiseksi viimeinen viikkoni on tullut päätökseen ja tässä hieman asiaa viikosta.

    Tällä viikolla olemme valmistaneet edellisellä viikolla puutarha työskentelyn aikana otetuista tallenne materiaaleista opiskelijoiden kanssa e-kirjan tabletille opiskelijoiden käyttöön. Kävimme myös alkuviikosta opiskelijoiden kanssa ruoka ostoksilla ostamassa luokalla aamupala tarvikkeita. Ostosreissua varten opiskelijat tekivät itse ostoslistan. Kauppaan päästyämme opiskelijat jakoivat listan ostokset keskenään ja oppilaat lähtivät keräämään tuotteita. Pian olimme saaneetkin jo kärryn täyteen tarvitsemiamme tuotteita ja suuntasimme kassalle. Oppilaat hoitivat ostosten lastauksen, maksamisen ja pakkaamisen ostos kasseihin. Opettaja ei voinut kuin olla ylpeänä seuraamassa.

    Liikunta tunneilla tällä viikolla olemme pelanneet ulkona jalkapalloa hyvän sään salliessa. Tällä viikolla lämpötilat olleet 20 asteen suunnilla ja ei ole satanut paljoakaan taas vaihteeksi. Liikuntatunneilla musiikin tahtiin oppilaat pääsevät loistamaan ja pitämään vuorotellen ryhmälle lämmittely liikkeitä. Jalkapallosta kaikki oppilaat pitävät kovasti. Se on täällä saksassa suosituin urheilulaji ja hyvä peli oppilaille, kun pääsevät polttamaan ylimääräisen energiansa pelaamisen merkeissä. 

    Oppilaat ovat jatkaneet bumerangiensa valmistamista ja osalla ollut taideterapiaa. Taideterapiaan luokaltani osallistui kolme opiskelijaa. Oppilaat saivat valkoisille tauluille käsillään maalata oman visionsa jonka näkivät taululla. Osallistujat olivat mielissään tehtävänannosta ja keskittyivät tekemiseensä erittäin hyvin. Oltuaan valmiita, opiskelijat veivät työnsä erilliseen töiden kuivaus huoneeseen.

    Tulevan syysloman jälkeen oppilailla on tunnin pidemmät päivät, joten oppilaat saivat valita vaihtoehdoista mitä haluaisivat tehdä tuolloin. Vaihtoehtona erään opettajan kultaisennoutajan ulkoilutusta, koulun kioskin pitämistä, pyörien rassaamista, teatteria, musiikkia ja tanssia. Oppilaat täydensivät valintalomakkeet ja nyt katsotaan montako ryhmää eri toimintoihin tulisi.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit